Egyptin kansannoususta, devalvaatiopaineista ja nuorten mielenterveyshäiriöistä kerrottuaan uutiset raportoivat nimittäin ykskaks krokotiilista, joka oli napannut kitaansa erään australialaismiehen vasemman käden. Mies oli vapaaksi jääneellä kädellään nuijien saanut krokotiilin hellittämään otteensa ja pelastunut; loppu hyvin, kaikki hyvin siis.
Mutta ystävättäreni oli hämmästynyt.
Hän mietti, miksi Yleisradion aamu-uutiset halusi kertoa hänelle juuri tämän asian.
Ketä suomalaista tuo uutinen palveli?
Ja ennen muuta hän mietti, millaisesta maailmasta tuo uutinen kertoi.
Asia ei ollut mielestämme vähäpätöinen. Vitsi ei ollut hauska, vaan tarkemmin ajateltuna jollakin tavoin pahaenteinen. Ei sen vuoksi, että pelkäisin vastedes sinilevälauttojen alla lymyileviä matelijoita, vaan sen vuoksi, että se kertoi karua kieltään siitä, miten merkityksellinen ja merkityksetön sekoittuvat yhä tiiviimmin toisiinsa median tehosekoittimessa.
Vähäpätöinen ja poikkeava saa valtavan painoarvon. Siksi tämä uutinen oli ainut, minkä ystävättäreni enää itsekin muisti.
Maailma, josta edellä mainittu uutinen kertoo, on arvaamaton, maaginen, melkein mielikuvitusmaailma. Tuossa maailmassa meteorit putoavat ohikulkijoiden niskaan, yksinhuoltajaäiti saa kasinosta muhkean kultakolikkovoiton ja tavallisin sairaus on kasvain, joka muuttaa ihmisen puuksi. Elämäänsä kyllästynyt lumenpudottaja myy omaisuutensa Huuto.netissä, ja mieleltään höyrähtäneet hauskuuttavat ihmisiä primetime-aikana.
Kenties liioittelen, mutta toisinaan näen ajassamme kosolti yhtäläisyyksiä keskiajan kanssa. Magia vallitsee. Poikkeustilat seuraavat toistaan. Vainot kanavoivat yhteiskunnallista epävarmuutta kansan yrittäessä löytää syntipukkeja, joita syyttää... No, jostakin. Rujot ja epämuodostuneet olennot tarjoavat yleisölle mitä suurinta hupia.
Molempina aikakausina lukeminen rajoittui suurimmaksi osaksi älymystöön, ja kansa palvoi kuvaa. Johan Huizingan mukaan keskiajalla elettiin monessa suhteessa visuaalisuuden nousukautta. Se oli jonkinlaista ekspressionismia ilman yksilöllisyyttä, aivan kuten nytkin. Se, mitä pidämme nykyisin itseilmaisuna ja individualismina, on nimittäin aina juuri sellaista individualismia kuin miksi individualismi yleisesti ottaen määritellään.
Lienee selvää, että vähäpätöisten sensaatiouutisten - jotka eivät tosin ole mitään uutta auringon alla - lisääntymisen takana on kaksi seikkaa. Yksi: itse viestintävälineiden räjähdysmäinen lisääntyminen (ja siitä seuraava kilpailu) sekä kaksi: sensaatiouutisten helppo hahmotettavuus. Mitä monimutkaisemmaksi ja vaikeammin hallittavaksi maailma muuttuu, sen houkuttelevammaksi käy magian ja sattuman maa.
Portin sinne voi löytää jo aamukahvipöydästä.
Ceci n'est pas une moustache.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti