Maailma paranee kritisoimalla.
Tai sitten se vain pahenee.
Oman latenssi-ikäisen esikoislapseni mielestä suurin osa asioista on "tyhmiä". Jotkut ovat niin ikään "tylsiä" tai "vauvamaisia."
Kuten on kauan tiedetty, nurina on älyn merkki. Lastani pidetäänkin yleisesti ikäistään nokkelampana.
Nämä kaksi asiaa - kritiikki ja lapset - liittyvät mielessäni yhteen. Lasten avulla nimittäin paljastuu, että kritisointi on yhtä helppoa kuin karamellien syöminen.
Aloin ensi alkuun miettiä pedagogisia auktoriteettejamme. Muuan kotimainen tunnettu lastenpsykologi sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sanoi muutenkin olleensa omien lastensa kanssa "ihan pihalla." Tunnetulla lastenpedagogilla Maria Montessorilla oli vain yksi oma poika, joka - sillä aikaa kun äiti hoiti slummilapsia - sai olla lastenhoitajan hoidossa. Lastenpsykiatri Benjamin Spockin lapsenlapsi teki itsemurhan hyppäämällä alas Bostonin Lastenmuseon katolta. Rudolf Steiner oli kaksi kertaa aviossa, mutta kumpikin liitto oli lapseton. Lasten luonnollisesta hyvyydestä ja kasvattamisen ihanteista kirjoittanut ranskalainen valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseau hylkäsi kaikki viisi lastaan orpokotiin vastoin vaimonsa tahtoa.
Kuitenkin näillä henkilöillä oli vissi käsitys siitä, miten vanhemman pitäisi kasvattaa omia lapsiaan.
Jeesus kehotti meitä tulemaan lasten kaltaisiksi ja avasi lapsille sylinsä, ainakin kerran. Jeesuksella itsellään ei ollut lapsia. Mitä Jeesus olisi sanonut, jos hänen monipäinen pesueensa olisi rääkynyt illalla leipää ja kalaa? Siddharta Gautamallakin oli yllin kyllin aikaa istua bodhi-puun alla mietiskelemässä, koska lapset eivät kiskoneet hänen viittaansa ja mankuneet isää leikkimään. Muuan profeetta jätti jälkikasvunsa lukuisten vaimojensa hoidettavaksi sillä aikaa, kun hän itse hoiti "miesten asioita." Hänelläkin oli varmoja käsityksiä siitä, miten maailmassa kuuluu elää ja lapsia kasvattaa.
Poliitikoista en viitsi puhuakaan. Listasta tulisi nälkävuoden pituinen.
Kasvattajille annetaan usein ohjeeksi kasvattaa "esimerkin" avulla. Moni sellainen, joka haluaa neuvoa ja kritisoida tapaamme elää, ei kuitenkaan toimi sen mukaan. He noudattavat kasvatuksellisesti maailman kelvottominta ohjetta: "Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä neuvon."
En voi siksi milloinkaan täysin hyväksyä kriitikkoa, joka ei itse osaa toimia oman ihanteensa mukaisesti. Minusta hänellä ei ole täydellistä puhevaltaa. Käytäntö on aina erilaista kuin teoria.
Jos nuo esimerkkihenkilösi eivät jaksaneet tehdä kotona töitä? Sama kuin monet kokit syövät kotona vain eineksiä, koska eivät jaksa vaapa-ajalla kokata. Ehkä kasvatusgurut haluavat kotona ottaa löysin rantein.
VastaaPoistaNäin varmasti on. "Suutarin lapsilla on huonot kengät." Muuan ystäväni äiti oli siivooja, ja heillä oli aina kotona mitä siivottominta. Ymmärrän tämän täysin.
VastaaPoistaMutta en usko, että hänelle olisi tullut mieleenkään lähteä arvostelemaan muita näiden henkilökohtaisen siisteyden suhteen.
Ulkoinen päteminen - rooli - on aina helpompaa kuin teeskentelemättömyys. Rooli tarkoittaa sitä, että kun esirippu laskee, lavalla yleisöä hauskuuttanut koomikko muuttuukin mitä ilkeimmäksi tyypiksi (mikä onkin usein asian laita!).
Olen lukuisia kertoja törmännyt niin ikään asiantilaan, jossa yleisesti "niin mukavaksi ihmiseksi" luultu onkin kotona väkivaltainen despootti...
Kyse on siitä, kumpaa arvostaa. Kumpi on tärkeämpää - se, että tosiasiallisesti toimii kuten opettaa vai se, että saa muut toimimaan uskottelemalla muuta, so. tarkoitus pyhittää keinot?
Paljastettakoon, että olen useita kertoja äänestänyt Vihreitä. Heidän uskottavuutensa romahti silmissäni sen jälkeen, kun kuulin tuolloisen puoleen puheenjohtajan Tarja Gronbergin ajelevan mökilleen valtavalla katumaasturilla ja lentävän liki viikottain Kööpenhaminaan poikaystävänsä luo.
Samalla hän vaati muita "pienentämään hiilijalanjälkeään".