Perussivistyneistö

  Perussuomalaisten ennennäkemätön suosion nousu on saanut ns. sivistyneistön kuohunnan tilaan. Se on yrittänyt tukahduttaa ilmiötä kaikin käytettävissä olevin keinoin, halveksunnalla, pilkalla ja tuomitsemalla - ja sen rooli on puhua aina ylempää. Sivistyneistön itsensäkin keskuudessa tunnutaan käyvän pienimuotoista aatteellista ajojahtia - se, joka vain lausahtaakin jonkin ymmärtävän sanan - vain ilmiötä tulkitsevan -  tuomitaan välittömästi "soinilaiseksi".

  Anu Silfverberg kirjoitti oivaltavasti Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä sivistyneistön ja perussuomalaisten ristivedosta. Hän oli kuitenkin mielestäni yhdessä asiassa väärässä. Perussuomalaisten nousu ei johdu niinkään "tuloeroista" tai "maahanmuuttajakysymyksestä" tai mistään muustakaan konkreettisesta kysymyksestä.

  Nousu kumpuaa ajatusten ja käytännön ristiriidasta ns. tavallisen kansan ja ns. sivistyneistön välillä (käytän näitä käsitteitä vain työkäsitteinä, joiden avulla voin tarkastella tätä yhtä yhteiskunnallista ilmiötä).

  Muuan tuttavani oli vimmoissaan, kun yritin selittää ajatustani. Tuttavan mielestä on naurettavaa ja typerää vaatia politiikalta jonkinlaista käytännön takuuta, elämänkokemusta, sillä politiikka on aina abstraktia ja perustuu idealismiin, aatteeseen. Kuitenkin juuri tämä ajatus on perimmältään se, joka erottaa sivistyneistön ja tavallisen kansan.

  Kansa haluaa äänestää puoluetta, joka "ajattelee niin kuin minäkin", kun taas sivistyneistö haluaa pyrkiä parempaan ja äänestää puoluetta, joka "ajattelee niin kuin minä haluaisin ajatella".

  Molemmissa on ongelmansa.

  Se, että kansa haluaa kuulla pelkkien omien ajatusten kaiun, tarkoittaa lähtökohtaisesti kehittymättömyyttä. Se, että sivistyneistö haluaa samastua hyvinä pitämiinsä ajatuksiin, tarkoittaa epärehellisyyttä ja ulkokultaisuutta. Halu parempaan on luonnollisesti kaiken kehityksen lähtökohta, mutta silloin on nimenomaisen tärkeää, että kehitykseen osallistuu myös itse. Valitettavasti sivistyneistö harvoin lähtee mukaan näihin kehitystalkoisiin. Se tarkoittaisi juuri edellä mainittua käytännön politiikkaa - sitä, että itsekin toimii tavalla, jolla haluaisi maailman toimivan. Kuitenkin esimerkiksi sivistyneistön lempipuolue (jota minäkin olen aina äänestänyt!) Vihreät on hallituksessa mukana ollessaan toiminut poikkeuksellisen usein omia arvojaan - jos nyt ei vastaan - niin ainakin ne sivuuttaen.

  Vasta sellainen aate, joka toimii paremman maailman puolesta myös käytännössä, voi yhdistää kansan ja sivistyneistön. Nyt sivistyneistö puhuu kansan mielestä asioista tavalla, joka ei vastaa sen omaa kokemusta. Siinä missä kansa näkee maailman sellaisena kuin se on (heidän kokemuspiirissään), sivistyneistö näkee ympärillään mahdollisuuksia, toteutumattomia maailmoja.

  Protesti ja viha kumpuavat siitä, että kansan mielestä heille annetaan likaiset työt - että heidän pitää muuttaa maailma käytännössä, kun sivistyneistö lunastaa moraliteettinsa vain ajattelemalla oikein.